Ikäryhmät

 

Jokainen uusi design tuottaa pieniä mutta tärkeitä muutoksia runkoon, istuma-aukkoon, fokkaan ja muuhun. Jatkuva kehitys on luokalle ominainen piirre.

 

Alun perin veneissä oli peräsin kölin jatkeena ja runko muistutti vanhojen J-veneitten runkoa. Ensimmäinen merkittävä muutos oli puumaston korvaaminen alumiinimastolla. Maston mitoitus säilyi entisenä, jotta vanhoilla puumastoilla purjehtivat veneet säilyttäisivät kilpailukykynsä.

 

Kuusikymmenluvun loppupuolella venesuunnittelu otti huomattavia kehitysaskelia eteenpäin, josta ansio lankeaa suunnittelijoille kuten Olin Stephens, Britton Chance ja Ben Lexen. Viisviitosissa tämä johti jaettuun lateraalipintaan ja peräsimen siirrettiin erilleen kölistä. Tämä johti radikaaleihin muutoksiin rungon muotoilussa ja avasi uusia mahdollisuuksia kehitykselle. Veneet tulivat helpommin käsiteltäviksi ja niissä oli edeltäjiinsä verrattuna pienempi märkäpinta.

 

Rakennetapa muuttuu

 

Lujitemuovin läpimurto muutti veneen teknistä rakennetta merkittävästi. Uudella materiaalilla olisi ollut mahdollista tehdä veneistä kevyempiä, mutta luokkamääräyksen ansiosta säilyi luokan veneiden yhdenmukaisuus.

 

Olympiastatuksen poistuminen 1970 ei estänyt luokan kansainvälistä kehitystä. Australiassa rakennettiin ensimmäisenä lujitemuovirunkoja, mutta pian Sveitsissä ja Yhdysvalloissa rakennettiin pieniä sarjoja epoksista ja lasikuidusta.

 

1980-luvulla skeptikot epäilivät luokan kehityksen pysähtyneen, kun uudet designit alkoivat näyttää samalaisilta. Kevlarin ja muitten komposiittimateriaalien käyttäminen purjeissa osoitti epäilyksen vääräksi.

 

1990-luvun alussa uuden sukupolven venesuunnittelijat, kuten Sébastian Schmidt, Philippe Meier ja Doug Peterson, antoivat luokkaan uutta tuulta suunnittelemalla uudestaan monia muuttujia ja optimoimalla pienimmät yksityiskohdat. Tuloksena oli nopeampia ja monikäyttöisempiä rakenteita, johon saatiin tutkimus- ja kehitystuloksia Americas Cup -veneistä. Projektipohjainen suunnittelutapa johti venesuunnittelijat, purjeentekijät ja rakentajat yhteen saman katon alle kun taas kipparit ja miehistöt alkoivat kehittää veneen ja purjehtimisen ergonomista optimointia.

 

Klassikkojen paluu

 

Puolivälissä 1990-lukua luokka astui kehityksessä askeleen eteenpäin, kun USA:n Harry Melgesin ehdotus hiilikuitumastosta hyväksyttiin.

 

Samalla kun luokan kehitys jatkui high-tech- ja entistä suorituskykyisempiin veneisiin, nähtiin myös klassikkoveneitten paluu. Italian, Hollannin, Ranskan, Saksan ja Suomen klassikkolaivueet kohtasivat jälleen kansainvälisissä regatoissa ja luokka vastasi kasvavaan kiinnostukseen vanhoihin perinteisiin veneisiin ja loi näille oman erillisen sarjan.

 

Tähän uusien venekonstruktioiden ja klassikkoveneiden väliin jäi leveä kuilu vuosien 1970 ja 1990 välillä rakennetuista veneistä, jotka olivat nopeampia kuin klassikot mutta eivät olleet niin suorituskykyisiä kuin uusimmat veneet. Näin luotiin uusi ryhmä, jota kutsutaan nimellä "evoluutio".

 

Tämä lyhyt historiikki osoittaa, että luokkamme pystyy vastaamaan erilaisiin haasteisiin: suorituskykyyn, eleganssiin ja hintaan.

 

Tee valintasi!